Yli 20 työvuotensa aikana Hannu on auttanut satojen kotien ja rakennusten sisäilmaongelmissa. Työssä palkitsee asiakkailta saatu positiivinen palaute ja se, kun tilanteisiin löydetään oikeat ratkaisut.

Sisäilma-asioiden pioneeri

Sisäilma-asiantuntija Hannu on työskennellyt Polygonilla jo vuodesta 1996, yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän toimii sisäilmapalveluiden projektipäällikkönä Lahdessa, mutta vuosien aikana muutkin Polygonin toimipisteet ovat tulleet tutuiksi.

”Työnkuvani ja erikoisosaamisalueideni puolesta minulla on ollut sellainen etuoikeus, että olen päässyt käymään lähes kaikissa toimipisteissä Hangosta Kilpisjärvelle. Aloitin työni Polygonilla kosteuskartoittajana ja tehnyt sen jälkeen mm. lattialämmitysvian paikannusta ja putkistovuotojen hakua. Sisäilma-asioiden selvittämistä aloitimme Lahdessa pioneereina, sillä niihin alettiin kiinnittää huomiota vasta 1990-luvun puolivälissä”, Hannu kertoo.

Tällä hetkellä Hannun tehtäviin kuuluvat sisäilmaongelmakohteiden koordinointi, teknisiin tutkimuksiin osallistuminen ja tilanteesta tiedottaminen kohderakennusten käyttäjäjoukoille.

”Kun on kysymys esimerkiksi kouluista, järjestämme tiedotustilaisuuksia henkilökunnille. On tärkeää, että ongelma ei pääse suurentumaan liikaa siksi, ettei ihmisillä ole asiasta tietoa”, Hannu perustelee.

Sisäilmaongelmien selvittämis- ja korjaustyössä konkreettisten toimenpiteiden lisäksi iso merkitys on sillä, miten asiakas kohdataan.

”Ikävätkin tilanteet hoidetaan mahdollisimman pienillä kolhuilla. Erityisesti kun tapaan asiakkaan ensimmäistä kertaa, tehtäväni on luoda uskoa asioiden järjestymiseen. Ei saa liikaa voivotella, vaan vakuuttaa, että näistä kyllä selvitään”, Hannu sanoo.

Hyvät puitteet työlle

Hannu kokee, että työnantajana Polygon on tarjonnut hyvät edellytykset työskentelyyn ja työyhteisö on harvinaislaatuinen.

”Olen erittäin tyytyväinen työnantajaani. Meillä on olemassa kaikki tarvittavat suojavälineet, joita työn teossa tarvitaan. Tässä työssä niiden käyttö on tärkeää muistaa. Koulutukseen on myös aina hyvät mahdollisuudet, jos vain itsellä on aktiivisuutta ja mielenkiintoa asiaan. Itse sain juuri viime vuonna päätökseen rakennusterveysasiantuntijakoulutuksen. Lisäksi joustavuutta löytyy esimerkiksi ylityötuntien poispitämisessä.”

”Meillä täällä Päijät-Hämeessä on erittäin keskusteleva työyhteisö, harvinaisen hyvä. Sekin kertoo jo paljon, että olen ollut yli 20 vuotta tässä työssä. Vaihtuvuus ei ole meillä muutenkaan kovin suurta.”

Vaikka Hannu on alansa puolesta jatkuvasti tekemisissä negatiivisten asioiden kanssa, hän löytää työstään pitkän listan positiivisia puolia. Kaikkein parasta työssä on suora positiivinen asiakaspalaute.

”Kun selvität jonkun asian ja siihen saadaan korjaus tehtyä. Sitten asiakas ilmoittaa, että oireilu on loppunut, nyt on hyvä olla. Siitä saa potkua jatkaa tätä hommaa”, antaa Hannu esimerkin.

”Paljon on ollut myös asuntokauppariitoja, joihin meiltä on tarvittu selvitystä. On mukavaa nähdä, että selvityksemme ansiosta oikeus voittaa. Vielä parempi on, jos asianosaisten ei tarvitse mennä ollenkaan käräjäsaliin, vaan he ymmärtävät, että ongelmiin löytyy sovintoratkaisu. Tällaiset tilanteet ovat työmme helmiä.”

Palkitsevaa työtä

Vaikka Hannulla on takanaan pitkä kokemus sisäilma-asioiden parissa, hän oppii edelleen jatkuvasti uutta.

”Välillä voi tulla ajatus, että tiedän kaikesta kaiken, mutta aina kuitenkin törmätään taas uusiin juttuihin. On tiettyjä perusasioita, jotka on helppo tunnistaa, mutta on myös äärettömän hankalia tapauksia. Joskus näytteillä ei vain pysty näyttämään ongelmaa toteen, vaan joudutaan kokeilemaan erilaisia korjausmenetelmiä. Esimerkiksi uudet muovimattopinnoitteet voivat joskus aiheuttaa yllättäviä ongelmia.”

Hannu myöntää tulleensa alalle aikoinaan omien sanojensa mukaan ”puolivahingossa”. Matkan varrella hän on kuitenkin huomannut, kuinka tärkeää työn merkityksellisyys on.

”Hyvä työyhteisö ja työnantaja sekä työn merkityksellisyys ja palkitsevuus ovat ykkösasioita. Ei työtä muuten jaksaisi tehdä, jos ei saisi hyvää palautetta.

”Esimerkiksi se palkitsee, kun on pitkään samalla paikkakunnalla töissä ja tekee työnsä niin hyvin kuin pystyy, ja saa lisää asiakkaita oman asiakaskunnan suositusten kautta.”

Uransa varrelta Hannun mieleen on jäänyt myös yksittäisiä tapauksia, jotka ovat olleet erityisen palkitsevia.

”Kun asiakkaalla vuosi putki jossain päin taloa ja pystyimme paikantamaan sen lyhyessä ajassa.”

”Kun asiakkaan taloa oli tutkittu jo kaksi vuotta, mutta ongelmaa ei ollut löydetty. Katsoimme asiaa vähän eri kantilta, ja huomasimme, kysymys onkin jostain ihan muusta kuin oli oletettu. Saimme vahvistettua asian näytteellä ja ilmoitimme asiakkaalle, että homevaurio ei olekaan seinärakenteessa vaan alapohjassa. Asiakas oli äärettömän tyytyväinen, kun ongelma löytyi ja epätietoisuus loppui. Sitten pystyttiin myös korjaamaan asia.”

Uratarina Polygonilla on jatkunut

Sisäilma-asiantuntijan työstä kertovan artikkelin kirjoittamisen jälkeen Hannun uratarina Polygonilla on jatkunut uuden mielenkiintoisen tehtävän pariin. Nykyään Hannu toimii valtakunnallisessa roolissa vesivahinkopalvelujen toimialapäällikkönä. Työ sisältää mm. kehityshankkeita ja henkilöstön kouluttamista.