Polygonilla päivystetään kiinteistövahinkojen varalta vuorokauden ympäri joka ikinen päivä. Työntekijöille se tarkoittaa kiertäviä päivystysvuoroja, jotka osuvat ringissä olijoille aina viikoksi kerrallaan. Yksi Helsingin alueen päivystäjistä on Joona, joka kertoo tässä jutussa työstään.

Perjantai 24.8. – päivystysviikko alkaa

Polygonin Helsingin toimipisteessä työskentelevän Joonan päivystysviikko alkaa pian, kello 16 aikaan perjantai-iltapäivänä, ja jatkuu seuraavan viikon perjantaihin samaan kellonaikaan. Joona päivystää noin seitsemän viikon välein, ja kahdeksan vuoden kokemuksella hänellä on selvät odotukset siitä, mitä päivystysviikko todennäköisesti tuo tullessaan.

”Aikaisempia viikkoja katsomalla pystyy aika hyvin arvioimaan, minkälainen viikko on tulossa, mutta kaikki viikot ovat tietysti tapauskohtaisia. Yleensä hommat tulevat silloin, kun niitä vähiten odottaa”, Joona sanoo.

”Päivystysviikonlopun aikana keikalle lähdetään tavallisesti pari-kolme kertaa. Arkena päivystysluontoisia tilauksia tulee enemmän, mutta ne osuvat usein päiväaikaan, jolloin olemme joka tapauksessa töissä. Muuten päivystämme ihan kotoa käsin.”

Käytännössä päivystysviikko tarkoittaa sitä, että päivystyspuhelin kulkee Joonan mukana vielä tavallisten työpäivien jälkeenkin. Siihen tulevat puhelut Polygonin 24 tuntia vuorokaudessa päivystävästä palvelukeskuksesta, ja palvelukeskuksen antamien tietojen perusteella Joona ottaa yhteyttä kiinteistövahingon kohdanneeseen asiakkaaseen.

”Kyselen aluksi asiakkaalta puhelimessa, millainen tilanne on ja menen sitten selvittämään asiaa paikan päälle – tilanteesta riippuen joskus yksin, joskus työkaverin kanssa. Meillä päivystää aina yksi henkilö kerrallaan, mutta tarvittaessa päivystäjä pyytää muita vapaana olevia työntekijöitä mukaan keikoille. Meidän pääkaupunkiseutulaisten päivystysalue yltää Kirkkonummelta ja Lohjalta Sipooseen asti”, Joona kertoo.

Tavallisia päivystysajalla tulevia, nopeaa toimintaa vaativia tilanteita ovat Joonan mukaan palovahingot, vesivahingot ja myrskyjen aiheuttama sääsuojien tarve. Laajuudeltaan vahingot ovat hyvin vaihtelevia: esimerkiksi astianpesukoneen letkun vuotaessa selvitään pienemmällä veden määrällä kuin kaukolämpöputken haljetessa.

Torstai 30.8. – mitä Joonan työpäivään kuuluu?

Joonan päivystysviikko alkaa olla jo loppupuolella. Tänään työpäivä on alkanut kello 7.30 suoraan työmaalta, jonka töihin Joona on varautunut jo edellisenä päivänä ottamalla tarvittavat työkoneet mukaan.

”Päiväaikaan teen rakennustyömailla rakentamisen aikaista kosteudenhallintaa eli olosuhdehallintaa. Tarkistan, onko valettu betoni kuivunut tarpeeksi, että pinnoitteet voidaan laittaa paikoilleen. Työtä varten tarvitsen mukaani poran, imurin ja mittaustyökalut.”

”Tämän päivän ensimmäinen kohde oli uudistyömaa Espoossa. Aluksi kävin työmaaperehdytyksen, sitten teimme suunnitelman kosteusmittauksen suorittamisesta. Ensimmäiset mittareiät on nyt porattu ja ensi viikolla pääsemme tekemään itse mittaukset”, Joona kertoo.

Espoossa Joonan työpäivästä meni puolet, ja sitten matka jatkui Polygonin toimiston kautta seuraavaan kohteeseen.

”Kävin välillä toimistolla hakemassa täydennystä mittauskalustoon ja lähdin seuraavalle melko isolle työmaalle Pasilaan, missä meneekin loppuiltapäivä. Tänään minulla ei ole raportointitöitä, mutta välillä istun vielä loppupäivästä toimistolla tekemässä kosteusmittausraportteja. Siinä on aika normaali työpäivä: pari työmaakohdetta ja raportointityöt”, Joona sanoo.

Entä päivystysviikko, miten se on sujunut?

Niin kuin Joona alussa mainitsi, kaikki viikot ovat erilaisia ja hommat tulevat silloin, kun niitä vähiten odottaa. Tälle viikolle odotimme tietysti paljon mielenkiintoisia työkeikkoja, kun lähdimme jutun kirjoittamista suunnittelemaan. Arvatenkin kävi niin, että tämä viikko oli päivystystöiden suhteen hiljaisempi kuin aikoihin – mikä oli tietysti pelkästään hyvä siltä kannalta, että vahinkoja ei sattunut niin paljon.

”Yleensä meille tulee päivystysaikaan pääkaupunkiseudulle 3–5 keikkaa viikossa, mutta nyt niitä ei ollut yhtään. Puheluita kyllä tuli, mutta näissä tapauksissa tilanne oli jo asukkaiden puolesta hallinnassa eikä minun tarvinnut enää lähteä käymään paikan päällä. Seuraavana toimenpiteenä näissä kohteissa on kosteuskartoitus, joka tehdään normaalin työajan puitteissa. Vaikkei päivystysaikana aina keikalle lähdetäkään, neuvomme ja konsultoimme kuitenkin aina asukasta tarvittavien toimenpiteiden suhteen. Vesivahinko vaatii joka kerta jatkotoimenpiteitä, ja niissä voimme heti opastaa”, Joona kertoo.

Jos tällä viikolla olisi tullut päivystyskeikkaa vaativa tapaus, todennäköisimmin se olisi ollut astianpesukonevuoto.

”Se on varmasti tyypillisin päivystyshommamme. Kun vesivahinko sattuu, tulemme vaikka keskellä yötä hoitamaan se kuntoon. Siitä asiakkaat ovat usein kiitollisia. Ja aamulla tilanne näyttää jo huomattavasti positiivisemmalta”, Joona tietää.

”Ei ole oikeastaan väliä, soittaako vahingon satuttua ensin meille vai vakuutusyhtiölle. Onhan vesivahinko joka tapauksessa hoidettava kuntoon. Mitä nopeammin ensiapukuivaus hoidetaan, sitä nopeammin ongelma saadaan korjattua. Vesi ei pääse imeytymään niin syvälle ja leviämään rakenteisiin asti. Vesivahingon sattuessa kannattaa aina soittaa pikaisesti meille: vastaamme heti puhelimeen ja pyrimme olemaan paikalla mahdollisimman pian.”

Joona muistuttaa vielä, että päivystystyössä kyse on vähintään yhtä paljon ihmisistä kuin kiinteistöistä.

”Työn tilaaja on yleensä allapäin vahingon takia, kun menemme paikalle. Tavoitteemme on aina se, että lähtiessämme asiakas on jo vähän paremmalla tuulella. Pyrimme saamaan asiakkaan suupielet kääntymään alhaalta ylöspäin.”